maanantai 11. toukokuuta 2015

Verraton viikonloppu!

Miten voikin kahteen päivään mahtua niin paljon kaikkea hyvää ja kivaa? Lauantaina oli kauan odotetut tallikisat. Ennen kuin kesäratsastuskausi todenteolla käynnistyy leireineen, on kiva päästä ratsastamaan rata ja arvottamaan mitä oppia talven aikana on tarttunut mukaan.
Päädyin osallistumaan näiden kisojen koululuokkaan, helppo C -tasoiseen Tutustumisluokan kouluohjelma 2009:ään. Vaikka rata on näennäisesti suht helppo, siinä on monta mahdollisuutta kämmätä oikein kunnolla.
Aamulla oli sellainen pieni kisakutina vatsapohjassa, ei varsinaisesti jännitys, vaan enemmänkin odotus ja innostus tulevasta. Koska sää oli hieman epävakaa, laitoin suosiolla veden- ja hevosenkestävät vaatteet päälle ja pakkasin kisa-asun mukaan. Tarkoitushan on kuitenkin olla radalla suht siisti.

Housut, huppari, sukat... Kypärä ja kengät olivat jo kassissa, chapsit ostin kisoista
Kisafiilistä nostattamaan päätettiin tehdä mulle kisanuttura, ihan niin kuin oikeilla ratsastajilla oikeissa kisoissa. Ostin jokunen viikko sitten Horzen liikkeestä hiusverkon ja veljenvaimo sitten ansiokkaasti väänsi hiukset nutturalle. Kaikki talossa olevat 24 pinniä siihen saatiin uppoamaan, mutta nuttura pysyi kuin pysyikin paikoillaan koko päivän.

Nuttura paikoillaan. Poolokauluksenkin sai nostaa pystyyn, sen verran vilpoinen keli oli päivän aikana.
Varttia vaille kymmenen pakkasin autoon edellisiltana puffettiin leipomani piirakat ja tallikassin kaikkine tykötarpeineen. Ja eikun menoksi!

Tallikassi ja puffan piirakat kyydissä, nyt mennään!
Piirakoita oli kaksi, toinen puhtaasti kasvisversio ja toisessa lisäksi kinkkua. Piirakkapohja on siitä kiva, että siihen ei tule lainkaan voita tai margariinia, ainoastaan auringonkukka- tai vaikkapa oliiviöljyä rasvaksi. Reseptiä kun kyseltiin päivän aikana, niin tässäpä tämä. Alunperin olen bongannut piirakkapohjan reseptin vuosia sitten Pirkan reseptipankista. Pellilliseen tarvitaan

3 dl pikakaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl (kylmää) vettä
3/4 dl öljyä
Sekoita kuvat aineet keskenään ja lisää sitten nesteet joukkoon. Taikinan tulee olla aika löysää, sillä kaurahiutaleet turpoavat paistamisen aikana.

Täytteeksi voi laittaa ihan mitä haluaa, olen käyttänyt pohjana 150 g juustoraastetta, 2 dl ruokakermaa, 2 kananmunaa ja mausteita oman maun mukaan. Kasvispiirakkaan laitoin lisäksi parsakaalia, punaista ja keltaista paprikaa ja fetajuustoa. Kinkkupiirakkaan pilkoin 200 g palvikinkkua, siis ihan sellaista HK:n leivän päälle laitettavaa ohutta kinkkua. Käytin suikaleet kuivalla pannulla, jotta niihin tulee vähän väriä ja rakenne kiinteytyy (en tykkää lötköstä kinkusta). Kinkun kaveriksi vihreää paprikaa ja kirsikkatomaatteja. Tykkään, että piirakoissa on paljon väriä, joten sekaan päätyy välillä myös punasipulia, maissia, kevätsipulia, juustohöylättyä kesäkurpitsaa ja mitä nyt kotona sattuu olemaan. Kun olet tehnyt sopivan täytteen, paista piirakkaa noin 20 minuuttia 225 asteessa.  

Niin, ne kisat... Menomatkalla ratsastin kouluradan mielessäni läpi ja mietin myös vähän miksi olin ilmoittautunut estekisaan. Olin torstaihin asti siinä uskossa, että kun kisakutsussa luki, että esteluokan korkeus on ristikko-60 cm, niin ratsastaja saa itse valita estekorkeuden. No eipä saanut, vaan estekorkeudet olivat ristikon ja maks. 60 cm:n välillä. Ja minä kun olin asennoitunut ratsastamaan hyvin matalia esitteitä. Oma track record esteiden osalta ei ole ihan paras mahdollinen: hyppykertoja ei ole kertynyt vielä läheskään niin paljoa, että olisi muodostunut jonkinmoista rutiinia tekemiseen. Joka kerta ollaan niin jännän äärellä että hirvittää vaikka samalla nautin hyppäämisestä ihan älyttömästi. On vaan tiedostettava oma tasonsa ja opeteltava asia kerrallaan.

Mietin tuossa ajomatkan aikana, että en ajattelekaan esterataa esteratana vaan yksittäisinä tehtävinä, ikään kuin olisin kouluradalla. Jokainen este on yksi piste, jonne pitää ratsastaa mahdollisimman hyvässä tempossa mahdollisimman hyvää tietä pitkin. Ennen estettä on tehtävä puolipidäte, noustava kevyeen istuntaan ja tultava alas satulaan nopeasti hypyn jälkeen ja jatkettava siitä mahdollisesti laukanvaihdon kautta kohti seuraavaa tehtävää. 

Onneksi tallilla oli niin kiirettä, ettei ehtinyt omaa suoritustaan juuri miettimään. Olin ensimmäisissä koululuokissa kirjurina ja auttelin siellä missä pystyin kunnes tuli oman koululuokan vuoro. Yritin ehtiä katsomaan myös muutaman radan, oli tosi hienoa nähdä miten tosissaan, mutta ei tosikkomaisesti, jokainen kisasi. Upeita suorituksia ja onnistumisen iloa kerta toisensa jälkeen. Aikuisena sitä osaa varmaan myös vähän paremmin käsitellä mahdolliset epäonnistumiset ja ottaa ne kehityskohteina. Yksi omia päämotivaattoreita koulukisoissa on se numeerinen ja kirjallinen palaute, jonka saa radasta oman ns. perstuntuman lisäksi. Näin näkee missä asioissa on edellisestä kisasta menty eteenpäin ja missä työstettävää on erityisesti. Ja kun tietää, että tuomarilinja pysyy samana (= ankarana), niin palaute on vertailukelpoista eri kisojen välillä.

Tulipa muuten ihan eri tuntuma ratsastamiseen noiden nahkachapsien ansioista
Koulurata meni ihan flow'ssa. Loppuvaiheessa kävi mielessä, että unohdin tehdä jonkun tehtävän välistä, kun olen jo tässä vaiheessa rataa menossa. Tavoite oli ratsastaa ehjä rata rennosti, omalla tasolla ja nauttia. Kaikki toteutuivat yli odotusten. Prinssi oli aivan ihana, rauhallinen ja korvat hörössä kuulolla. Se, että me oltiin loppujen lopuksi toiseksi paras ratsukko, tuli ihan puskista ja ylitti kaikki odotukset. Mutta tuntuuhan se hyvälle. Jotain oppia on talven aikana tarttunut mukaan ja siirtynyt ratsastamiseen 

Otos kisa-arvostelusta. Joukossa myös yksi vitonen ja 5.5, joten voin olla enemmän kuin tyytyväinen.
Sitä lamaannuttavaa kauhua ei sitten ikinä tullut esteradalla vaan pystyin hyvällä fiiliksellä ratsastamaan puhtaan radan ja kun koko ajan ajattelin noin viisi metriä eteenpäin seuraavaa tehtävää, niin tuo oma ajattelutapa pilkkoa esterata palasiin toimi suht hyvin. Kisakumppanina oli hienonhieno Wellu, vanha ystävä ratsastustaipaleen alkuvaiheilta. Kukapa olisi uskonut, että me päädytään jaetulle ekalle sijalle. En minä, tuskin opekaan.

Wellu suhtautui ruusukkeeseen huomattavasti tyynemmin kuin minä :)

Päivän saldo, ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen
Koska mökillä on paikalla myös mökin toinen omistaja, perillä odotti lämmin ruoka ja illemmalla vielä sauna. Kelpasi käydä nukkumaan onnellisena, kylläisenä ja puhtaana.

Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena - kuin tilauksesta päiväksi suunnitelluille pihahommille. Äitienpäivän kunniaksi salossa liehui laiskasti Suomen lippu. Oman pihan valkovuokot ovat juuri nyt parhaimmillaan. Ei kai "oikeampaa" ätiienpäiväkukkaa ole?

Oman pihan valkovuokot
Sunnuntaina laitoimme laiturin järveen. Meillä on sellainen ponttoneilla kelluva useampiosainen laituri, joka nostetaan aina syksyllä maalle. Tällaisen laiturin etu on se, että jäät eivät pääse sitä rikkomaan eikä se ole riippuvainen veden korkeudesta. Laituri on aina oikeassa paikassa oikealla korkeudella.

Jatkoin haravahommia ja siirryin sen jälkeen puhdistamaan etupihan isoja kukkapenkkejä talven jäljiltä. Tokihan nämä työt olisi voinut tehdä aikaisemminkin, mutta ei ole ollut oikein aikaa. 

Risuja, lehtiä, sammalta... Iso piha, isot rakot haravoinnista.
Kukkapenkissä möngersi mielenkiintoisen näköinen toukka. Sillä on aika hurjan näköiset silmät tai todennäköisestihän ne ovat jotkut hämäyspilkut. Toukka on noin pikkurillin mittainen ja -paksuinen. Mikähän siitä tulee isona?

Aika makean näköinen toukka
Toisessa penkissä sadepisarat olivat muodostaneet upeita helmiä lupiininlehtien keskiöön. Ihan kuin niissä olisi ollut timantteja.


Pihahommien lomassa seurasin pikkulintujen touhuja. Asunnon valinta on ilmeisen hankala myös muille kuin ihmisille. Kahden hyvin erilaisen, mutta lähekkäin olevan linnunpöntön luona kävi melkomoinen kuhina ja sirkutus, kun urokset tekivät ehdotuksia naaraalle. Vielä ei tullut ihan selväksi kumpaan pönttöön pariskunta asettui, mutta se selvinnee lähipäivinä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti