Miten voikin kahteen päivään mahtua niin paljon kaikkea hyvää ja kivaa?
Lauantaina oli kauan odotetut tallikisat. Ennen kuin kesäratsastuskausi
todenteolla käynnistyy leireineen, on kiva päästä ratsastamaan rata ja
arvottamaan mitä oppia talven aikana on tarttunut mukaan.
Päädyin osallistumaan näiden kisojen koululuokkaan, helppo C -tasoiseen Tutustumisluokan kouluohjelma 2009:ään. Vaikka rata on näennäisesti suht helppo, siinä on monta mahdollisuutta kämmätä oikein kunnolla.
Päädyin osallistumaan näiden kisojen koululuokkaan, helppo C -tasoiseen Tutustumisluokan kouluohjelma 2009:ään. Vaikka rata on näennäisesti suht helppo, siinä on monta mahdollisuutta kämmätä oikein kunnolla.
Aamulla oli sellainen pieni kisakutina vatsapohjassa, ei varsinaisesti
jännitys, vaan enemmänkin odotus ja innostus tulevasta. Koska sää oli hieman
epävakaa, laitoin suosiolla veden- ja hevosenkestävät vaatteet päälle ja
pakkasin kisa-asun mukaan. Tarkoitushan on kuitenkin olla radalla suht siisti.
Housut, huppari, sukat... Kypärä ja kengät olivat jo kassissa, chapsit ostin kisoista |
Nuttura paikoillaan. Poolokauluksenkin sai nostaa pystyyn, sen verran vilpoinen keli oli päivän aikana. |
Varttia vaille kymmenen pakkasin autoon edellisiltana puffettiin leipomani
piirakat ja tallikassin kaikkine tykötarpeineen. Ja eikun menoksi!
Tallikassi ja puffan piirakat kyydissä, nyt mennään! |
Piirakoita oli kaksi, toinen puhtaasti kasvisversio ja toisessa lisäksi
kinkkua. Piirakkapohja on siitä kiva, että siihen ei tule lainkaan voita tai
margariinia, ainoastaan auringonkukka- tai vaikkapa oliiviöljyä rasvaksi.
Reseptiä kun kyseltiin päivän aikana, niin tässäpä tämä. Alunperin olen bongannut piirakkapohjan reseptin vuosia sitten Pirkan reseptipankista. Pellilliseen tarvitaan
3 dl pikakaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 kananmunaa
3 dl (kylmää) vettä
3/4 dl öljyä
Sekoita kuvat aineet keskenään ja lisää sitten nesteet joukkoon. Taikinan tulee olla aika löysää, sillä kaurahiutaleet turpoavat paistamisen aikana.
Sekoita kuvat aineet keskenään ja lisää sitten nesteet joukkoon. Taikinan tulee olla aika löysää, sillä kaurahiutaleet turpoavat paistamisen aikana.
Täytteeksi voi laittaa ihan mitä haluaa, olen käyttänyt pohjana 150 g juustoraastetta, 2 dl ruokakermaa, 2 kananmunaa ja mausteita oman maun mukaan. Kasvispiirakkaan laitoin lisäksi parsakaalia, punaista ja keltaista paprikaa ja fetajuustoa. Kinkkupiirakkaan pilkoin 200 g palvikinkkua, siis ihan sellaista
HK:n leivän päälle laitettavaa ohutta kinkkua. Käytin suikaleet kuivalla
pannulla, jotta niihin tulee vähän väriä ja rakenne kiinteytyy (en tykkää
lötköstä kinkusta). Kinkun kaveriksi vihreää paprikaa ja kirsikkatomaatteja.
Tykkään, että piirakoissa on paljon väriä, joten sekaan päätyy välillä myös
punasipulia, maissia, kevätsipulia, juustohöylättyä kesäkurpitsaa ja mitä nyt
kotona sattuu olemaan. Kun olet tehnyt sopivan täytteen, paista piirakkaa noin
20 minuuttia 225 asteessa.
Niin, ne kisat... Menomatkalla ratsastin kouluradan mielessäni läpi ja mietin
myös vähän miksi olin ilmoittautunut estekisaan. Olin torstaihin asti siinä
uskossa, että kun kisakutsussa luki, että esteluokan korkeus on ristikko-60 cm,
niin ratsastaja saa itse valita estekorkeuden. No eipä saanut, vaan
estekorkeudet olivat ristikon ja maks. 60 cm:n välillä. Ja minä kun olin
asennoitunut ratsastamaan hyvin matalia esitteitä. Oma track record esteiden
osalta ei ole ihan paras mahdollinen: hyppykertoja ei ole kertynyt vielä
läheskään niin paljoa, että olisi muodostunut jonkinmoista rutiinia tekemiseen.
Joka kerta ollaan niin jännän äärellä että hirvittää vaikka samalla nautin
hyppäämisestä ihan älyttömästi. On vaan tiedostettava oma tasonsa ja opeteltava
asia kerrallaan.
Mietin tuossa ajomatkan aikana, että en ajattelekaan esterataa esteratana
vaan yksittäisinä tehtävinä, ikään kuin olisin kouluradalla. Jokainen este on
yksi piste, jonne pitää ratsastaa mahdollisimman hyvässä tempossa mahdollisimman
hyvää tietä pitkin. Ennen estettä on tehtävä puolipidäte, noustava kevyeen
istuntaan ja tultava alas satulaan nopeasti hypyn jälkeen ja jatkettava siitä
mahdollisesti laukanvaihdon kautta kohti seuraavaa tehtävää.
Onneksi tallilla oli niin kiirettä, ettei ehtinyt omaa suoritustaan juuri miettimään. Olin ensimmäisissä koululuokissa kirjurina ja auttelin siellä missä pystyin kunnes tuli oman koululuokan vuoro. Yritin ehtiä katsomaan myös muutaman radan, oli tosi hienoa nähdä miten tosissaan, mutta ei tosikkomaisesti, jokainen kisasi. Upeita suorituksia ja onnistumisen iloa kerta toisensa jälkeen. Aikuisena sitä osaa varmaan myös vähän paremmin käsitellä mahdolliset epäonnistumiset ja ottaa ne kehityskohteina. Yksi omia päämotivaattoreita koulukisoissa on se numeerinen ja kirjallinen palaute, jonka saa radasta oman ns. perstuntuman lisäksi. Näin näkee missä asioissa on edellisestä kisasta menty eteenpäin ja missä työstettävää on erityisesti. Ja kun tietää, että tuomarilinja pysyy samana (= ankarana), niin palaute on vertailukelpoista eri kisojen välillä.
Tulipa muuten ihan eri tuntuma ratsastamiseen noiden nahkachapsien ansioista |
Koulurata meni ihan flow'ssa. Loppuvaiheessa kävi mielessä, että unohdin
tehdä jonkun tehtävän välistä, kun olen jo tässä vaiheessa rataa menossa.
Tavoite oli ratsastaa ehjä rata rennosti, omalla tasolla ja nauttia. Kaikki
toteutuivat yli odotusten. Prinssi oli aivan ihana, rauhallinen ja korvat
hörössä kuulolla. Se, että me oltiin loppujen lopuksi toiseksi paras ratsukko,
tuli ihan puskista ja ylitti kaikki odotukset. Mutta tuntuuhan se hyvälle.
Jotain oppia on talven aikana tarttunut mukaan ja siirtynyt ratsastamiseen.
Otos kisa-arvostelusta. Joukossa myös yksi vitonen ja 5.5, joten voin olla enemmän kuin tyytyväinen. |
Sitä
lamaannuttavaa kauhua ei sitten ikinä tullut esteradalla vaan pystyin hyvällä
fiiliksellä ratsastamaan puhtaan radan ja kun koko ajan ajattelin noin viisi
metriä eteenpäin seuraavaa tehtävää, niin tuo oma ajattelutapa pilkkoa esterata
palasiin toimi suht hyvin. Kisakumppanina oli hienonhieno Wellu, vanha ystävä
ratsastustaipaleen alkuvaiheilta. Kukapa olisi uskonut, että me päädytään jaetulle ekalle sijalle. En minä, tuskin opekaan.
Wellu suhtautui ruusukkeeseen huomattavasti tyynemmin kuin minä :) |
Päivän saldo, ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen |
Koska mökillä on paikalla myös mökin toinen omistaja, perillä odotti lämmin
ruoka ja illemmalla vielä sauna. Kelpasi käydä nukkumaan onnellisena,
kylläisenä ja puhtaana.
Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena - kuin tilauksesta päiväksi
suunnitelluille pihahommille. Äitienpäivän kunniaksi salossa liehui laiskasti
Suomen lippu. Oman pihan valkovuokot ovat juuri nyt parhaimmillaan. Ei kai
"oikeampaa" ätiienpäiväkukkaa ole?
Oman pihan valkovuokot |
Sunnuntaina laitoimme laiturin järveen. Meillä on sellainen ponttoneilla
kelluva useampiosainen laituri, joka nostetaan aina syksyllä maalle. Tällaisen
laiturin etu on se, että jäät eivät pääse sitä rikkomaan eikä se ole riippuvainen
veden korkeudesta. Laituri on aina oikeassa paikassa oikealla korkeudella.
Jatkoin haravahommia ja siirryin sen jälkeen puhdistamaan etupihan isoja
kukkapenkkejä talven jäljiltä. Tokihan nämä työt olisi voinut tehdä
aikaisemminkin, mutta ei ole ollut oikein aikaa.
Risuja, lehtiä, sammalta... Iso piha, isot rakot haravoinnista. |
Kukkapenkissä möngersi mielenkiintoisen näköinen toukka. Sillä on aika
hurjan näköiset silmät tai todennäköisestihän ne ovat jotkut hämäyspilkut.
Toukka on noin pikkurillin mittainen ja -paksuinen. Mikähän siitä tulee isona?
Aika makean näköinen toukka |
Toisessa penkissä sadepisarat olivat muodostaneet upeita helmiä
lupiininlehtien keskiöön. Ihan kuin niissä olisi ollut timantteja.
Pihahommien lomassa seurasin pikkulintujen touhuja. Asunnon valinta on ilmeisen
hankala myös muille kuin ihmisille. Kahden hyvin erilaisen, mutta lähekkäin
olevan linnunpöntön luona kävi melkomoinen kuhina ja sirkutus, kun urokset
tekivät ehdotuksia naaraalle. Vielä ei tullut ihan selväksi kumpaan pönttöön
pariskunta asettui, mutta se selvinnee lähipäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti